Varhain maanantaina aamulla Tampereen Hämeenkadulla paloi pitseria, palokaasuihin kuoli kolme ihmistä. Palo on sittemmin selvinnyt tuhopoltoksi, josta epäillään omistajaa.
Kävin maanantaina aamulla yliopistolle kävellessä ottamassa muutaman kuvan palopaikasta. Palo syttyi noin 5.30, ja kuvissa kello on noin 9.00. Aamulehden uutinen palosta.

perjantai, 26. marraskuuta 2010
Tampere, Hämeenkadun tulipalo
Tunnisteet:
kaupunki,
onnettomuus,
talvi,
tampere
perjantai, 12. marraskuuta 2010
Gdanskin asema
Kävin elokuun lopulla matkailemassa junalla Puolassa. Oli mukavaa. Joskin pientä vastoinkäymistäkin oli, esimerkiksi juuri tuon lähtevän PKP:n TLK-junan kanssa jossa oli niin täyttä, etten mahtunut kyytiin. Menin sitten seuraavalla, jossa sai istua melkein kahdeksan tuntia eteisen lattialla. Toisaalta sekin oli lopulta aika mukava matka.
Sunnuntai-ilta Gdanskin rautatieasemalla elokuussa 2010. 
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Avainsanat
abstrakti
(1)
alppila
(3)
ankkarock
(5)
aps-kamera
(10)
asemat
(1)
aurinko
(4)
autot
(1)
baari
(2)
betoni
(1)
bloggaaminen
(1)
bussit
(4)
canon 40d
(38)
canon 50d
(11)
canon powershot S3
(24)
canon powershot sx110is
(10)
disco ensemble
(6)
eläimet
(4)
espoo
(2)
festarit
(14)
hakemisto
(3)
heinola
(1)
helsinki
(69)
historia
(7)
hp photosmart 735
(24)
huoltoasemat
(2)
ihmiset
(13)
ilmakuva
(1)
ilosaarirock
(6)
ilta
(5)
internet
(1)
joensuu
(1)
joulu
(4)
junakuvat
(15)
järvi
(4)
kallio
(14)
katu
(8)
kauppa
(3)
kauppakeskus
(3)
kaupunki
(50)
keikkakuvat
(8)
kengät
(1)
kesä
(19)
kesäyö
(4)
kevät
(17)
kiasma
(5)
kirkko
(2)
kissakuvat
(2)
koti
(1)
kotka
(1)
kouvola
(5)
kuopio
(1)
kuvituskuva
(3)
lahti
(8)
laiva
(2)
lappeenranta
(1)
lelut
(2)
lentoasema
(3)
lentokone
(3)
liikenne
(37)
lumi
(8)
luonto
(6)
lähijuna
(1)
lähiö
(1)
maalla
(11)
maisema
(5)
makro
(4)
matkalla
(9)
matkamuisto
(1)
meri
(2)
metro
(8)
mielenosoitus
(1)
mikkeli
(14)
museo
(1)
musiikki
(12)
muutos
(2)
mökki
(2)
nokia 6210
(3)
nokia n73
(4)
omat suosikit
(12)
onnettomuus
(2)
opiskelu
(1)
oulu
(1)
palokunta
(1)
pinta
(5)
pmmp
(1)
poliisi
(2)
politiikka
(2)
provinssirock
(1)
puola
(3)
puretaan
(2)
puutalo
(2)
raitiovaunu
(5)
rakennukset
(16)
rantasalmi
(2)
rappio
(5)
rautatieasemat
(1)
rautatiet
(12)
ravintola
(2)
riihimäki
(4)
ristiina
(1)
rovaniemi
(2)
ruisrock
(3)
rumaa
(1)
saimaa
(1)
sairaala
(2)
satama
(1)
savonlinna
(6)
streetart
(5)
sumu
(3)
syksy
(17)
sörnäinen
(1)
taide
(1)
tallinna
(2)
talvi
(27)
tampere
(8)
tapahtumat
(3)
tarrat
(2)
tekniikka
(2)
teollisuus
(7)
tilastot
(1)
tornitalo
(1)
turku
(8)
tyhjää
(2)
työmaa
(3)
töölö
(2)
urheilu
(1)
uutiset
(2)
vallila
(1)
vantaa
(1)
vartiointi
(1)
viestintä
(1)
VR
(1)
vuosaari
(1)
yhteiskunta
(3)
yksityiskohta
(1)
ympäristö
(1)